Tuuliajolla.

25.05.2008

Golan suurennuslasin alla.
Saattaa kuulostaa skeptiseltä, puhua tuuliajolla olemisesta kun kuitenkin samaan aikaan Israel on käymässä historiallisia, rauhaan tähtääviä neuvotteluja erään arkkivihollisensa - Syyrian kanssa. Jo pitkään on Israelissa liikkunut huhuja että Syyrian kanssa oltaisi neuvoteltu sekä rauhasta että Golanista, maan hallitus on kieltänyt sellaiset puheet järjestelmällisesti - ainakin tähän päivään saakka. Mutta nyt Olmert &Co tulivat ulos kuorestaan ja ilmoittivat että neuvoteltu on, ja että jo 15 kk sitten saavutettiin periaatteellinen yksimielisyys ainakin siitä mistä edes neuvotellaan.

Samalla Olmertin hallitus teki jotain jota yksikään Israelin aikaisemmista ei ole tehnyt, neuvottelut vihollisen kanssa ilman että asiasta oltaisiin informoitu USA:a. Osoitus jälleen kerran Olmertin alatyylisestä taktiikasta, USA pitää ja niin on Israelkin pitänyt Syyriaa eräänä pahimmista terroristien suojasatamista, eikä heidän kanssaan pidä neuvotella ennekuin asetelmat siltä osin muuttuvat.
USA-laiset diplomaattilähteet kuvailevat tietoa neuvotteluista ”iskuksi vasten kasvoja”, aikaisemmat olosuhteet huomioiden siltä sen täytyi tuntua. Edes pres. Bushille ei kerrottu neuvotteluista vaikka hän vieraili maassa vain pari viikkoa sitten.

Rauhansopimuksen vastineena on Golan, ylänköalue joka on Israelin strategisesti merkittävin alue, siksi sotilaat vastustavat neuvotteluja henkeen ja vereen. Kyseessä ei ole mikä tahansa maapläntti jossakin, vaan pienen Israelin sotilaallisen puolustuksen elinhermo, Golanin hallitsija hallitsee käytännössä koko Pohjoista Israelia aina Haifasta ja Akkosta alas Länsirannan pohjoisiin osiin, Samariaan saakka pelkästään suorasuuntaus tykkitulella. Kun siihen lisätään raketit ja ohjukset voidaan sanoa että puolet Israelin turvallisuudesta on vakavasti uhattuna mikäli Olmert luovuttaa Golanin alueen Syyrialle. Mutta mitäpä nurkkaan ajettu poliitikko ei tekisi asemansa säilyttämisen eteen, hyvä tarkoitus pyhittää jälleen kerran keinot.

Tarvitseeko Syyria Golania,? Syyria: 1.143.259 km2 Israel: 22,500 km2 Golan 7.385 km2

Miksi Syyria haluaa Golanin takaisin itselleen? Koetetaan etsiä vastauksia niin menneestä kuin tulevastakin ajasta ja tavoitteista. Syyriahan piti Golania hallussaan Ranskan mandaattiajan umpeuduttua ja senkin jälkeen kun britit lähtivät silloisesta Palestiina- nimisestä mandaatistaan toukokuussa 1948. Raamatullisestihan Golan oli annettu Manassen heimolle, siis Joosefin toiselle pojalle. Alue tunnettiin myös Baasanin maana, karjankasvatusalueena jota se on paljolta vieläkin.

Kuten hyvin tunnettua Israelia ympäröivät arabimaat hyökkäsivät vastaperustettuun juutalaisvaltioon 15.6.1948 tavoitteenaan ei sen enempää tai vähempää kuin pyyhkiä Israel pois maailmankartalta ennekuin se olisi sinne edes ennättänytkään. Mutta haaveista ei tullutkaan totta, ei vaikka sotilaallinen ylivoima oli moninkertainen. Viiden ympäröivän arabivaltion yhtäaikainen hyökkäys ei tuonut toivottua tulosta vaan katkeran aselevon, kaunan ja vihan joka ei ole milloinkaan päättynyt. Eikä pääty vastakaan vaikka Israel luovuttaisi Golanin Syyrialle.

Tilanteet eri aluejakojen jälkeen. Katkoviiva: 1923 kansainvälinen raja, jolloin Genesaretin koillisosaan jätettiin Brittien mandaattialueelle10 metriä leveä kaistale. Oranssi alue: v.1948 Vapaussodan jälkeen Israelin valtiolle jääneet alueet. Punainen viiva: v.1967 sotaa edeltänyt rajaviiva, sodan jälkeen koko Golan siirtyi Israelin haltuun. Lila alueet: YK:n rauhanturvaajien valvoma alue.

Yhtälailla on selvää, pelkästään nopeasti karttaa vilkaisemalla etteivät Israelian ympäröivät arabimaat hyökänneet sinne suinkaan aluepoliittisin perustein. Jokaisella niistä ehkä Libanonia lukuunottamatta, oli monikymmenkertaisesti maata asuttaa, siitä ei siis ollut kyse vaan uskonnollisesta, islamiin perustuvasta pakkomielteestä vallata kerran islamille kuulunut alue takaisin. Juutalaisvaltioon liittyvät Raamatun tuhatvuotisen profetiat löysivät siten vastavoimansa toisesta uskonnosta.

Tarkkasilmäisimmät löytänevät kartalta Israel-nimisen valtion, sen joka muodostaa uhkatekijän arabi – ja islamilaisille maille.

Vesi strategisena aseena.
Golanista keskusteltaessa ei kyseessä ole pelkästään maa-alue, Golanin hallitsija saa kaupanpäälliseksi erään kaikkein voimakkaimman aseen haltuunsa tai ainakin kykenee vaikuttamaan sen välityksellä. Nimitäin vesi, sellainen puhdas juomakelpoinen neste jota Suomessa saa kun vääntää kraanan auki (ei välttämättä Nokialla). Vesi on kuitenkin eräs Lähi-idän tärkeimmistä luonnonvaroista, eräs arabidiplomaatti tokaisi kerran osuvasti että Lähi-idästä löytää paljon helpommin öljyä kuin vettä. Näinhän se varmasti onkin, ja siksi neuvotteluissa vesi on myöskin aina esillä, milloin voimakkaammin milloin taas vähemmin, mutta harvoin minkään länsimaisen median esilletuomana.

Kuva osoittaa Golanin pohjavesivarantojen suoran yhteyden Genesaretin järveen, Hermonilta tulee kuitenkin huomattavan suuri osa järven vedestä. Kuivina ja vähälumisina kausina Golanin arvo pohjavesilähteenä nousee siten huomattavasti.

Siksi tulisi myös tiedostaa sen mukanaan tuoma äärimmäisen vakava väestöpoliittinen uhkatekijä. Aina kun arabit pitävät näyttävästi esillä vaatimustaan ns pakolaisten vapaasta paluumuutto-oikeudesta, mille nykyisen Israelin alueelle sitä sitten kohdistettaisiinkin, kyseessä on myös taka-ajatuksena sellaisen olosuhteen mukanaan tuoma vedenkäyttöön liittyvä tekijä. Vettä kun yksinkertaisesti ei riitä kaikille, nykyisellään, kun Israelin alueella, Länsiranta ja Gaza mukaanlukien asuu jo 10 miljoonaa ihmistä, (Israel 5,5+1,5 arabia, PA 2,5 + 1,5 miljoonaa)veden käyttöä joudutaan tuon tuostakin säännöstelemään. Tässä kohden Genesaretin vesivarat nousevat arvoon arvaamattomaan.

Jos Syyria pääsee kontrolloimaan tavalla tai toisella vedensaantia, kuten se teki useasti ennen 1967 sotaa, niin se saa samalla tehokkaan painostuskeinon Israelia vastaan. Muista tulee myös arabimaiden tietynlainen välinpitämättömyys omiaan kohtaan silloin kun Jihad - Pyhä Sota vaatii tekemään uhrauksia Islamin ihanuuden hyväksi. Vedenpuutteesta kärsii myös arabiväestö, se on luonnollista. Irakin entinen diktaattori Saddam Hussein oivalsi erinomaisesti Genesaretin merkityksen strategisena seena, laukaistaan sinne Scud-ohjus jossa kemiallista myrkkytiivistettä riittävästi niin Israel on polvillaan.

Mitä on Olmertin mielessä?
Kysymys joka askarruttaa niin israelilaisia poliitikkoja kuin USA:a sekä varmasti myös arabikansoja, etenkin palestiinalaisia. Gazasta tulle raketteja, kranaatteja ja lyhyen kantaman ohjuksia tasaiseen tahtiin, yhtä tasaiseen tahtiin Olmert ja Ehud barak uhkailevat Hamasia iskuilla ja miehityksellä jos tulitus ei lopu. Toistaiseksi vain turhaa sanahelinää, mitään konkreettista ei ole tehty muutamia täsmäiskuja lukuunottamatta. Ongelma on jo tuttu vuosien takaa, kranaatteja ja raketteja ammutaan talojen pihoilta, tiheään asutuista keskuksista ja aina kun niihin tehdään vastaisku – kuolee siviilejä, yleensä lapsia, naisia tai vanhuksia, ja länsimainen media pääsee taas herkuttelemaan julmien sionistien hirmutöillä.

USA:n presidenttikin huomautti asiasta käydessään Israelin 60-vuotis synttäreillä, hänen huomautuksen kohteena oli tosin Hizbollah ja sen Libanonin valloitushankkeet, mutta samalla hän totesi Israelin jättäneen Hizbollahin jostain kumman syystä rauhaan vaikka sieltä käsin ammutaan myös ilotulitusraketteja pahempia sähinkäisiä pohjoiseen Galileaan. Mutta Olmert ei reagoinut siihenkään muutoin kuin toteamalla suunnitelmien siihenkin suuntaan olevan jossain vaiheessa. Tällöinkään Olmert ei muistanut informoida Bushia Syyrian kanssa käynnissä olevista neuvotteluista, juuri siksi Israel ei ole iskenyt Hizbollahia vastaan jota puolestaan Syyria tukee avoimesti. Poliittinen peli on joskus monimutkaista.

Odottaako Olmert sitten sopivaa tilaisuutta iskuihin, jatkuvatko neuvottelut vai joutuuko hän kilometritehtaalle ennen sitä? Tuhmat poliisisedätkin kolkuttelevat ovella harva se päivä ja ahdistelevat viatonta poliitikkoparkaa kaikenlaisilla turhanpäiväisillä lahjusjutuilla, ikäänkuin rehellinen poliitikko olisi moisiin syyllistynyt. Tottahan nyt vaalikassaa täytyy saada tukea, tästä meillä kotimaassakin tunnutaan olevan yhtä mieltä. Moiseen pikkujuttuun kiinnitetään aivan liian suurta huomiota täälläkin, onhan se aivan oikeus ja kohtuus että vastalahjaksi lahjoittajien täytyy saada rakentaa mammuttimaisia liikekeskuksia minne haluavatkin. Mitä väärää sellaisessa nyt on? Samoin tuntuvat asiat ovat Israelissa, joten poliitikot ovat tavallaan eräänlainen yhtäköyttä-yhdistys, kukin taaplaa tyylillään, lopputulos näyttää olevan kaikilla samansuuntainen.

Strateginen Golan.
Syy miksi sotilaat eivät halua Golania luovutettavan on ilmiselvä ja tavattoman hyvin myös tuoreessa muistissa. Ne vuodet jolloin Syyria hallitsi aluetta olivat ainaista pelon ja epävarmuuden aikaa israelilaisille jotka asuivat pohjoisessa, etenkin Syyria rajan lähellä olevilla kibbutseilla, mosaveilla ja kylissä. Autoja ammuskeltiin jatkuvasti, ryöstöretkiä tehtiin, kranaattitulitus oli lähes jokapäiväinen ilmiö ja tykistötulitus ulottui pitkälle pohjoiseen Galileaan saakka.

Mitään syytä jatkuviin iskuihin ei ollut, jos islamilaista näkökulmaa ei oteta huomioon. Israelin vapaussotaan ei Syyrialla ollut minkäänlaista oikeutta, kuten ei sen koommin millään muullakaan arabimaalla. Tässä kohden astuukin kuvaan mukaan juuri islamilainen näkökulma, siis uskonnollinen sellainen jota kuitenkin yritetään hämärtää ja siirtää piiloon poliittisten painoarvojen alle.
Israel ei kuitenkaan hyökännyt tuolloin Golanille vaikka vastasikin usein tulitukseen puolustaen siten kansalaisiaan. Vasta 1967 kesäsota toi muutokset asetelmiin. Egyptin liittolaisena Syyria osallistui sotaan ja sai samalla pahasti siipeensä menettäen juuri Golanin, alueen joka on merkittävin strateginen keskus niin Syyrialle itselleen kuin Israelille.

Kuten kuvassa näkyy, on Golanin korkeimmat harjanteet ja huiput 1300 metriä merenpinnan yläpuolella, Genesaretia lähellä ovat rinnetasanteet nekin noin puolen kilometrin korkeudella. Näiltä alueilta kyetään nykyaikaisin asein valvomaan koko pohjoista Galileaa.

Mitä Syyria siis haluaa?
Valitettavasti Israelin kannalta vain huonoja vaihtoehtoja. Meidän tulee, ja Olmertin tulisi muistaa että Syyria ja Iran solmivat yya-sopimuksen 2006 kesällä. Se puolestaan määrittelee Syyrian mahdollisuudet neuvotella ja sopia Israelin kanssa ylipäänsä mistään, onhan Iran Venäjän ohella maan suurin tukija. Iran on vuosi sitten ilmoittanut hyvin julkisesti että Israelin kanssa ei sovita yhtään mistään, paitsi mahdollisesta vetäytymisestä koko maasta. Samoin, jo viimeiset pari-kolme vuotta Ahmadinejad on toistanut itseään Israelin tuhoamista koskevilla lausunnoilla ja tavoitteilla. Nyt herää siis kysymys. Miksi Iran on ollut näistä neuvotteluista aivan hiljaa? Miksi se ei ole vaatinut suureen ääneen Syyriaa luopumasta neuvotteluista vihattujen sionistien kanssa? Oikeastaan pikemminkin päinvastoin, antanut neuvotteluille jopa hiljaisen hyväksymisensä pysymällä hiljaa.

Kolumnistilla on vain pahoja aavistuksia, eikä Israelille koituva mahdollinen rauha Syyrian kanssa kuulu niihin. Jälleen kerran ja tie monenneko kerran, toistamasta toista jälleen itseäni, takana on kuitenkin islamilainen ajatusmalli. Onneksemme Iranin presidentti on itse pitänyt tästä ajatusmallista huolta ja sen tuomista esille motiivina. Heidän ajattelunsa mukaan vääräuskoisen (ei-islamilaisen) tahon kanssa ei saa tehdä minkäänlaista sopimusta joka voisi vahingoittaa islamia, mutta sen sijaan on oikein tehdä sopimus jotta saadaan lisäaikaa varustautumiseen, miekkojen hiomiseen, veren nostattamiseen ja taisteluhengen voimistamiseen. Missään tapauksessa sopimusta joka on tehty vääräuskoisen kanssa ei tarvitse pitää, kyseessä on vain sopivan ajankohdan löytäminen ja sitten sopimus rikotaan.

Bashar al-Assadin isä, edesmennyt Hafez al-Assad tiivisti syyrialaisen, islamiin pohjautuvan ajatusmallin jo vuoden 1973 Jom Kippur sodan jälkeen seuraavasti: Vaikka me saisimme Israelilta kaiken mitä haluamme neuvotteluteitse, se ei poista sitä tosiasiaa että Israel tulee säilymään senkin jälkeen tuhottavien maiden listalla numerona yksi! Taidatkos sen selvemmin sanoa.

Poika Assad jatkaa isäpapan linjalla, siksi Syyria ei ole uskaltanut vastata Israelin viime syyskussa tekemään ilmaiskuun jossa tuhottiin valmisteilla oleva ydinreaktori. Iran neuvoi olemaan hiljaa ja odottamaan sopivaa hetkeä.
Milloin sitten voisi olla sopiva hetki näyttää islamilaisen karhunkämmenen voima? Ei ainakaan ennen kuin ollaan varmoja että kyetään voittamaan, asiantila joka ei ole tänään edes mahdollinen. Mutta jos Golan saadaan ja sitä kautta strateginen etulyöntiasema ja jos kyetään osoittamaan että vesivaroja voidaan käyttää aseena, silloin voisi olla heidän mielestään ehkä sopiva hetki.

Siihenkin on vielä aikaa, sillä tuskin Golania luovutetaan – jos sellainen edes läpäisee Knessetin- ainakaan useaan vuoteen, ehkä siirtymäaika voisi olla lähempänä kymmentä vuotta. Siihen mennessä Iran on jo saanut ikioman ydinaseensa ja kyennyt valmistamaan pieniä, muutaman kilotonnin matkalaukkupommeja joita voitaisiin salakuljettaa Golanille omille joukoille, Hizbollahille Libanoniin ja Hamasille Gazaan. Tällaisten epämiellyttävien skenaarioiden kanssa Israel on tänäänkin vastakkain, epäpätevä poliitikko voi viedä maan sotaan tai ainakin saattaa sen sellaiseen strategisesti heikkoon asemaan joka mahdollisen yhteenoton sattuessa voisi johtaa jopa joukkotuhoaseiden käyttämiseen.

Olen joutunut useissa eri tilaisuuksissa vastaamaan kysymykseen Iranin ydinasehankkeesta ja sen mahdollisesta vaikutuksesta ja uhkasta Israelia kohtaan. Mikä on todellinen tilanne ja voiman tasapaino? Vastaus on edelleen sama, siitäkin huolimatta että maassamme kiertää erilaisia huhuja ja jostain saatuja ilmoituksia Israelin tuhoutumisesta ensi vuonna, seuraavana vuonna tai milloin ensinkään. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Iran ei muodosta Israelille sellaista sotilaallista uhkaa josta Israel ei voisi selvitä. Ylipäänsä koko iranilainen uhkailu on ennemmin oman imagon nostattamista ja uhoilua muiden islamilaisten maiden edessä.

Kun islamilaisilta mailta puuttu tänään selkeä johtava voimahahmo, jollaiseksi mm Saddam Hussein itseään kuvitteli, niin Mahmoud Ahmadinejad yrittää nyt näillä Israelia vastaan suunnatuilla puheilla nostaa omaa statustaan muiden silmissä, paras keino siihen on aina ollut sekä USA:n että etenkin Israelin vastaiset puheet. Mihin ne sitten aikanaan johtavat, sen näemme, on kuitenkin hyvä muistaa se tosiasia että näitä asioita ei päätetä maan päällä, ne sallitaan taivaasta käsin ja samalla kaikea kontrolloidaan täsmällisen tarkasti asettamaan profetioiden vielä puuttuvat osat kohdalleen.

Pekka Sartola