Sodalta se näyttää, mutta kutka ovat vastakkain?

28.7.2006



Ei hyvältä näytä. Lähi-idässä tapellaan taas kerran, ja kukapas muu kuin Israel toisena osapuolena. Nyt sitä vastassa on vuorostaan terroristijärjestö Hez-b-Allah, Allahin puolue, siis lehdistön Hizbollah. Eli numeroiden valossa: Israel, maailman viidenneksi tai kuudenneksi voimakkain sotilasmahti vastaan militanttiryhmittymä, jonka vahvuus on puolisotilaallisia aktiivitaistelijoita noin 2000, sekä 5000-6000 eri tehtävissä toimivaa jonkin verran heikommin koulutettua ja varusteltua, mutta yhtä innokasta terroristinalkua. Bollareiden kannattajakunta reservin puolella noussee useisiin kymmeniin tuhansiin ei-aktiivisiin tukijoihin, joita ei voi laskea mukaan mihinkään aktiiviseen sotilaalliseen vahvuuteen, mutta voidaan mobilisoida jonkinasteiseen sellaiseen muutamien viikkojen varoitusajalla.

Hez-b-Allah, muutamia faktoja.

Huolimatta sotilaallisesta alakynnessä olemisestaan, ei Hizbollah ole suinkaan mikään väheksyttävä vastustaja, ei edes Israelin armeijalle. Vuodesta 1984 lähtien järjestö on levittäytynyt jo yli 20 eri valtioon, eri suuruisina soluina jotka odottavat vain toimintakäskyä aktivoituakseen. Vuoden 2000 kesän jälkeen, Israelin vetäydyttyä tuolloin etelä-Libanonista, järjestö on vahvistanut asemiaan jatkuvasti luoden koko etelä-Libanonista oman yksityisen mini-valtionsa. Iran on rahoittanut sitä noin 100 miljoonalla dollarilla pelkästään rahana viime vuoden aikana. Vuotuiset summat ovat vaihdelleet 50-280 miljoonan dollarin välillä. Sen lisäksi tulevat tietysti aseet, ohjukset, koulutus ja tiedustelupalvelun yhteistyö. Bekaan laakso on toinen perinteinen ja vahva shiia-alue, myös sinne bollarit ovat muodostaneet oman toimivan yhteiskuntajärjestelmänsä. Hizbollahin Libanonin organisaation vuosibudjetti liikkuu noin 500 miljoonan dollarin tasolla, siitä suurimman osan muodostaa oma liiketoiminta, pankit, kaupat, hotellit, oma TV-asema Al Manar (Majakka), sanomalehdet, kirjapainotoiminta, ravintolat. matkatoimistot yms. Noin viidennes tulee siis Iranista erilaisina tukina ja lahjoituksina Hizbollahin eri alaorganisaatioille.

Eräs toinen merkittävä osuus rahavirrasta tulee ns khoms-verona, jolla peritään kaikilta kannattajilta 20% tuloista, siis Libanonin normaalin verotuskäytännön lisäksi. Tällä puolestaan rahoitetaan hallintoa, sähköntuotantoa, vesilaitoksia, asevarustelua, lähetystöjä, kouluja, päiväkoteja, sairaaloita, klinikoita, sosiaalitoimistoja, orpojen ja leskien toimeentuloa yms. Erityisen huomion ansaitsee koulutustoiminta, bollareilla on noin 14.000 lasta eriasteisissa kouluissa ja lastenleireissä. Nämä kesäleirit – Summer Camps, ovat lapsiterroristien koulutuspaikkoja, niissä pienet ja nuoret opetetaan vihaamaan Israelia ja länttä, ihannoimaan marttyyriutta yli kaiken, heille vakuutetaan ja opetetaan kuolemista Allahin asialla kaikkein ylevimmäksi päämääräksi, mitä ihminen (muslimi) voi milloinkaan toivoa. Varmaa on siis, että käy Hizbollahin tässä taistelussa kuinka huonosti tahansa, uusi sukupolvi bollareita on valmiina jatkamaan siitä mihin edellinen jäi.

Tällaista toimintaa varten on luotu organisaatio, tai oikeastaan yritys, nimeltä Jihad al-Bina, Pyhän Sodan Organisaatio, joka vastaa käytännön toimista, rakentamisesta ja hallinnosta, koulutuksesta ja ylipäänsä kaikesta käytännön toimenpiteistä joita päämaja määrää tehtäväksi. Hizbollahilla on myös14 paikkaa Libanonin 128-paikkaisessa parlamentissa ja 2 ministerinsalkkua niiden lisäksi. Arviolta noin 10% maan koko nelimiljoonaisesta väestöstä on enemmän tai vähemmän joko sitoutunut tai suoraan riippuvainen Hizbollahista. Johtuen järjestön saamasta tuesta Iranilta ja Syyrialta, se muodostaa niin voimakkaan aseellisen ja taloudellisen mahdin että Libanonin vakinainen armeija ei kykene murskaamaan sitä ilman sisällissotaa, eikä hallitus sen koommin, vaikka niin haluaisikin.
Libanonin armeija voisi tehdä sen jos olisi pakko, sillä sen vahvuus on 70.000 sotilasta jakaantuneena 11 divisioonaan, joista yksi, noin 6.000 miehen vahvuinen on erikoiskommandoja. Lisäksi Libanonilla on 5 prikaatia SF-erikoisjoukkoja, helikoptereita ja muutamia kymmeniä hävittäjiä, joten kykenevyydestä eliminoimaan Hizbollah ei maan hallituksen kohdalla ole kyse, vaan tahdosta. Niinpä he katsovat ilmeisesti että Israelin tulee panna täytäntöön YK:n päätöslauselmat 1559 sekä 1680, joissa vaaditaan Hizbollahin riisumista aseista.

Israelin vakinainen armeija käsittää puolestaan 175.000 huippuunsa koulutettua ja varusteltua sotilasta, reservejä on noin 450.000, ilma-ase maailman ehdotonta eliittiä. Merkawa tankkiarmeijan lukumäärä useita tuhansia, tiedustelu ja laivasto ovat Lähi-idän mittapuun mukaan aivan ylivertaisia ja sokerina pohjalla useita satoja ydinkärkiä sekä taktisissa että strategisissa ohjuksissa, pommikoneissa ja sukellusveneissä. Lähtöasetelmat eivät siis ole vertailukelpoisia, eivät sinne päinkään. Kuitenkin Hizbollah on tietoisesti haastanut Israelin taisteluun, vieläpä sillä tavalla että se varmasti tiesi mitkä tulevat olemaan Israelin vastareaktiot. Vastaavan reaktion sai kokea virkaveli Hamas, Gazan kaistan puolella. Siellähän tehtiin yllätyshyökkäys Israelin puolelle, surmattiin kaksi sotilasta ja siepattiin yksi panttivangiksi ja tuhottiin yksi APC (Armored Personnel Carrier – Panssaroitu Miehistönkuljetus Ajoneuvo). Tuloksena on puoliraunioitunut Gaza, kaksi kolmasosaa Hamasin ministereistä istuu putkassa ja loput ovat painuneet maan alle ja Israel jatkaa iskuja tavoitteenaan saada Gazan raketti-iskut loppumaan ja sotilaansa takaisin.

Bollarit pistivät paremmaksi. Hekin tunkeutuivat Israelin puolelle, surmasivat kahdeksan sotilasta, sieppasivat kaksi panttivangiksi ja tuhosivat yhden Hummer APC:n ja Merkawa tankin. Seuraukset hekin tiesivät jo etukäteen. Israel teki sen mikä Libanonin hallituksen olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, se aloitti Hizbollahin organisaation murskaamisen, sekä infrastruktuurin että sotilaallisten kohteiden osalta. Tavoitteena lopettaa raketti-iskut, tuhota niiden laukaisupaikat sekä varastot, heikentää järjestön sotilaallista voimaa siihen pisteeseen että siitä tulisi vain poliittinen ryhmä ilman aseellista siipeä. Kaiken tämän huomioiden on naiivia ajatella että etelä-Libanonissa olisivat todellakin vastakkain vain nämä kaksi osapuolta. Kolumnisti on koettanut perehtyä konfliktin taustatekijöihin ja sen todellisiin vaikuttajiin, se mitä näemme, on vain seurausta siitä mitkä ovat todelliset syyt, niistä seuraavassa.

Todellinen uhkatekijä.

Jo vuosia olen yrittänyt toitottaa, kirjoittaa ja paasata että Lähi-idän todellisin ja voimakkain uhkatekijä on Iran, eivät siis palestiinalaiset, ei Saddam Hussein eikä saudit, vaan Iranissa turbaaneihinsa kääriytyneet shiia-imaamit ja heidän uskonnollinen pakkomielteensä. Noin kuukauden kuluttua ilmestyvässä kirjassani, ISLAM – ystävä vai vihollinen, olen valottanut laajemmin myös iranilaisten uskonnollista näkökulmaa, mutta tämän nykyisen konfliktin juuret ovat näkyvissä huomattavasti maallisemmalla pohjalla. Iranin ydinohjelma ja sen tavoitteena mahdollinen ydinase.

Asiantuntijat ovat olleet jo vuosikymmenen tietoisia siitä että Iran sekä rahoittaa että varustaa Hizbollahia omaksi yksityiseksi keihäänkärjekseen. Käytännössä siis asiaa hoitaa Syyria, jonka ilmatilan ja satamien kautta Iran on toimittanut aseita, ammuksia, räjähteitä, raketteja sekä ohjuksia Bekaan laaksoon ja sieltä edelleen etelä-Libanoniin bollareiden käyttöön. Asiaan ei ole puututtu muutoin kuin diplomaattisten kanavien ja jonkinasteisten taloudellisten uhkasakkojen ja pakotteiden puitteissa. Elokuun alussa Iran toimittaa Hizbollahille 3000 ohjusta ja rakettia lisää, kansainvälisen yhteisön tulisi kiinnittää myös tällaiseen toimintaa huomiota, eikä mollata pelkästään Israelia sen toimista yrittää estää raketti-iskut omalle maalleen.
Irania kansainväliset uhkaukset ja mahdolliset pakotteet eivät paljoakaan liikuta, eivät enää kun moninkertaistuneet öljytulot ovat tuoneet maalle riittävästä valuuttaa sekä ystäviä YK:n turvallisuusneuvostossa. Lähinnä Kiina ja Venäjä, joilla on pysyvä veto-oikeus neuvostossa. Venäjä on jälleen eräs tämän kisan voittajista, sillä se saa valtaisat öljytulot hintojen nousun vuoksi, eikä ole tehnyt asian eteen muuta kuin toimittanut Iranille aseistusta, ydinvoimaloita, ydinrikastamoja, ilmapuolustusjärjestelmiä, hävittäjiä ja pommikoneita, tankkeja ja muuta rauhanturvaamiskalustoa noin 1 miljardin dollarin edestä vuositasolla. Venäjä toimittaa aseistusta myös Syyrialle ja sitä kautta tietysti Hizbollahille.

Ajatollat ovat myös hyvin selvillä siitä, että vain USA ja Israel ovat kykeneviä pommittamaan Iranin ydinlaitokset tuusan nuuskaksi, ja siksi niitä kohtaan on luotava jonkinasteinen uhkatekijä tai ainakin ilmaista mahdollisuus vastata sotilaallisiin iskuihin. IAEA ja länsimaat ovat antaneet Iranille vain muutaman viikon aikaa vastata sille esitettyihin vaatimuksiin lopettaa uraanin rikastaminen ja saman tien mahdollisuus omaan islamilaiseen ydinpommiin. Puoli vuotta sitten Iran ja Syyria manipuloivat kannattajansa ja islamilaisen maailman sokeaan raivoon Muhammad-pilakuvien johdosta, ja saivat jälleen ostettua lisäaikaa. Sitä mukaa kun tämän uuden annetun määräajan takaraja lähestyy, Iran keksi uusia keinoja kiinnittää maailman huomio pois omasta ydinohjelmastaan. Hamas sai ensiksi lähtökäskyn, tunnetuin seurauksin ja runsaat pari viikkoa myöhemmin käsky annettiin Hizbollahille, myöskin hyvin tunnetuin, edelleen jatkuvin seurauksin.

USA on myös hyvin huolissaan Irakissa olevien joukkojensa puolesta, niinpä pres. Bush antoi Israelille vapaat kädet eliminoida Hizbollah ja sen tukikohdat. Hän sai tiedon että Syyriaan, Tartuksen kaupunkiin on sijoitettu Iranin Shebab-3 ohjuksia, niiden kantama on noin 3000km, ja ulottuvat siis jo läntiseen Eurooppaan saakka, ja tietysti myös mihin tahansa Lähi-idässä. Iranin Vallankumouskaartin, RG:n upseerit ovat valvomassa niiden asentamista ja mahdollista laukaisemista. Ensimmäisenä on tulilinjalla jälleen Israel. Iran on halunnut tuoda tiettäväksi että mikäli USA tai Israel aloittaa pommittamaan maan ydinlaitoksia, sillä on vastaiskumahdollisuus olemassa ja se aikoo myös käyttää sitä. Toiseksi USA:n Irakin tukikohdat pyritään myös tuhoamaan joten siltä osin pres.Bushin huolen ymmärtää, kuolisihan silloin myös amerikkalaisia sotilaita.

Tämä ei siis onnistuisi ilman Syyrian apua, sillä Damaskon lentokenttä ja Syyrian satamat ovat juuri niitä kauttakulkupaikkoja joiden kautta ohjukset on toimitettu laukaisupaikkoihinsa. Siksi Syyria on ilmoittanut että se ei aio katsella sivusta jos Israel tulee liian lähelle sen rajoja, ja maa aikoo siis liittyä Hizbollahin rinnalle sotimaan Israelia vastaan. Ja saamaan jälleen kerran neniinsä. Iranilla ja Syyrialla on YYA sopimus, joten mikäli jompikumpi maa osallistuu tavalla tai toisella sotaan, toinen liittyy siihen mukaan. Tällainen aseellinen eskaloituminen toisi mukanaan myös sen mahdollisuuden, että Syyria ampuisi Israeliin ohjusparven, sillä on niissä myös kemiallisia ja biologisia taistelukärkiä. Silloin Jes.17:1-3 toteutuminen olisi jo todella lähellä. Syyrian Damasko hävitetään kaupunkien luvusta, se tuhotaan täysin.

Tällaisessa kauhun skenaariossa on se hyvä puoli että sen tietävät kaikki osapuolet. Ongelma ei olekaan siinä, vaan se, että Iran vähät välittää vaikka Syyria ja Libanon tuhottaisiin täysin. Ajatollat ja Mahmoud Ahmadinejad ajattelevat asiaa islamilaiselta näkökulmalta, jolloin pyhin päämäärä olisi Israelin tuhoaminen ja Jerusalemin vapauttaminen. Jos se vaatii uhreja, niin islamilainen paratiisi on luvassa muslimeille ja kadotus vastavuoroisesti vääräuskoisille. Mutta USA:n ja Israelin yhteinen tulivoima Lähi-idässä on niin totaalisen murskaava että samalla Iranin ydinohjelmaan kuuluvat yli 30 laitosta tuhottaisiin ja koko ohjelma lopetettaisiin kertaheitolla. Iran pyrkisi puolestaan sulkemaan Hormuzin salmen, tai ainakin uhkaamaan sillä, joka tarkoittaa sitä että laivaliikenne pysähtyisi ja öljytoimitukset lahdelta estyisivät. Niinpä eräs oleellinen kysymys voisikin kuulua – ovatko länsimaiset kuluttajat valmiita maksamaan öljystä tuplaten nykyistä kalliimpaa hintaa? Hyvä kysymys etenkin tänään, ja Iran tietääkin pelaavansa myös länsimaisen kuluttajan kukkarolla.

Järjetön sota, vai onko sittenkään?

Yleisesti sanotaan että sota on epäonnistuneen politiikan jatkumoa. Jos ja kun ei pystytä keskustelemaan ja sopimaan asioista molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla, otetaan aseet avuksi ja katsotaan kummalla on ruuti kuivempaa. Tässä nykyisessä Lähi-idän kriisissä ei ole kuitenkaan kyse siitä. Lähtöasetelmat eivät olleet sellaiset joiden seurauksena yleensä sodat syttyvät. Perinteisestihän ajatellaan että Lähi-idän ongelmien syyt ovat siinä että Israel ei suostu, a – ensinnäkään häviämään sotaa, b - ei suostu tulla ajetuksi Välimereen, c – ei suostu Jerusalemin jakamiseen ja d – perustamaan alueelleen toista palestiinalaisvaltiota. Liitteeksi voitaisiin vielä lisätä se, että e - Israel ei suostu vetäytymään pre-1967 rajoille. Näihin syihin arabimaailma ja palestiinalaiset yleensä aina vetoavat. Mutta nyt ollaankin aivan uusien asetelmien edessä. Perinteiset syyt eivät olekaan käyttökelpoisia eikä niihin voi edes vedota.

Israel on jo luovuttanut Gazan kaistan, mutta ei Egyptille, jolla se oli hallussaan ennen 1967 sotaa. Maa-alue annettiin vastikkeetta Hamasille, terroristijärjestölle, jonka peruskirjaan on hakattu Israelin täydellistä tuhoamista koskeva lauseke. Mutta eihän Hamas ollut olemassakaan ennen vuotta 1967, joten miksi Gazaa ei annettu Egyptille? Siksi että Egypti ei edes vaatinut aluetta itselleen 1987 rauhansopimuksen ehtona, vaan salli Israelin pitää se hyvänään, ja nyt se on siis annettu palestiinalaisille. Gazan ”vapauttaminen” ei siis voinut olla syy kesäkuiseen iskuun Kerem Shalomissa ja israelilaisen sotilaan sieppaukseen.

No, entäpä Länsiranta sitten? Sekin tuli Israelin haltuun vasta 1967 sodan jälkeen. Mutta ei taaskaan Hamasilta, eikä Arafatilta, ei Hizbollahilta eikä ylipäänsä miltään terroristijärjestöltä, vaan Jordanialta. Mutta Jordania on tehnyt rauhan Israelin kanssa, aivan kuin Egyptikin, eikä sekään vaatinut Länsirantaa, Juudeaa ja Samariaa rauhan ehtona takaisin itselleen, eikä myöskään edes Jerusalemin Vanhaakaupunkia tai Temppelivuoren omistusoikeutta.
Nythän asetelmat olisivat olleet palestiinalaisille suotuisimmat aikoihin, sillä nykyinen Israelin pm Ehud Olmert on ilmoittanut tähtäävänsä Israelin yksipuoliseen vetäytymiseen myös Länsirannan alueelta, joten aluevaatimuksetkaan eivät olleet tällä kertaa syynä väkivaltaisuuksiin. Mitä palestiinalaisten olisi vain tarvinnut tehdä, on se, että odottaa kaikessa rauhassa ja Olmertin hallitus antaa heille vastikkeetta kaiken sen mistä he ovat taistelleet turhaan jo vuosikymmeniä.

Perinteiset, ja lähes aina käytetyt syyt eivät siten ole nykyisen kriisin motiivi. Gaza on jo palestiinalaisilla, joten aluevaatimus ei kelpaa syyksi, Länsirantakin on jo tulossa, ja vastaavasti Libanon ei ole milloinkaan ollut Israelin aluetta, eikä se ole ollut siellä kuuteen vuoteen, joten aluevaatimus ei ollut myöskään Hizbollahin aloittaman sodan syy.
Mennään vain aivan rauhassa syihin syviin, etsitään vastausta niihin todellisiin syihin, jotka taustalta löytyvät, jos niitä halutaan etsiä ja tunnustaa tosiasiat. Uskonto nimeltä islam, ja sen sisältämät tavoitteet, ohjeet ja määräykset ovat ne todelliset syyt jotka jälleen kerran ovat aiheuttaneet satojen viattomien hengen menetykset, tuhonneet koteja, teitä ja omaisuutta. Saaneet aikaan syvää vihaa ja katkeruutta, joka olisi ollut vältettävissä. Mutta syvä ja synkkä uskonnollinen pakkomielle ajaa vastuuntunnottomat valtiojohtajat ja heidän käskyläisensä hankkiutumaan asetelmiin joilta käsin voitaisiin toteuttaa islamin profeetan kirjaamia tavoitteita, tappakaa jokainen juutalainen jonka saatte käsiinne. (Sunna El Beddayah wa alnihaya – Ibn Katheer. vol.4)

Sotilaalliset asetelmat.

Yli kaksi viikkoa kestänyt sota ei ole tuonut ratkaisua lähemmäksi, eikä selvää sotilaallista voittoa kummallekaan osapuolelle. Sikäli hämmästyttävää, kun tiedetään Israelin armeijan iskuvoima ja tekninen ylivoima. Asian takana on kuitenkin sellaisia tekijöitä jotka on hyvä tiedostaa, ja jotka ovat kallistaneet vaakakuppia, ainakin näin alussa, pikemminkin Hizbollahin, kuin Israelin hyväksi.

Ensinnäkin lähtöasetelmat kuusi vuotta sitten, kun Israel vetäytyi etelä-Libanonista ja alue joutui bollareiden haltuun. He loivat alueelle oman infrastruktuurinsa ja toimivan elinkeinoelämän kouluineen, kauppoineen, sairaaloineen yms, johon olen viitannut jo aikaisemmin. Rahaa tulvi avokätisesti Iranista, joka Syyrian avustuksella salli kaiken tämän tapahtua. Tulee muistaa, että viime vuoden kevääseen saakka koko Libanon oli käytännössä Syyrian miehittämä. Sillä oli maassa jatkuvasti yli 40.000 sotilasta, panssareita, helikoptereita ja se valvoi kaikkea vähänkin tärkeää asemaa ja samalla myös poliittista päätöksentekoa. Viime vuoden helmikuussa Syyrian tiedustelu tappoi autopommilla tulevien huhtikuun vaalien ehdottoman pääministerisuosikin Rafik Haririn, joka oli ilmoittanut vaaliteemakseen rauhansopimuksen tekemisen Israelin kanssa. Se, ja vain se oli salamurhan syy, ja Syyria on myös todettu syylliseksi tapahtumaan.

Kuuden vuoden ajan Hizbollah on siis saanut varustautua toimimaan oikealla hetkellä oikealla tavalla, sillä tavalla, joka parhaiten sopii Iranin tilanteeseen ja edesauttaa sen poliittisia ja sotilaallisia tavoitteita. IRG:n (Iranian Revolutionary Guard) upseerit ja neuvonantajat ovat auttaneet Hizbollahia luomaan sellaisen taktiikan ja varustautumaan juuri siten, millä parhaiten kyetään vastustamaan ja iskemään Israelin mahdolliseen vastaiskuun. Apuna heillä on ollut venäläisiä maskirovka-tekniikan asiantuntijoita. Termi tarkoittaa naamioimisrakentamista. Koko etelä-Libanon on jaettu 176:en operatiiviseen alueeseen, jokaisessa niistä on, maastosta ja olosuhteista riippuen, 4-6 solurypästä (cluster), joissa kussakin noin 5-6 mieheen vahvuinen iskuryhmä. Nämä kaikki on piiloitettu erittäin taitavasti, suuri osa on asuntojen lisärakennuksissa, autotalleissa, varastosuojissa ja maatiloilla erikseen vahvistetuissa bunkkereissa. Loput, noin 50-60% on kaivettu syvälle vuorten rinteisiin, luolastoihin ja strategisesti tärkeiden kohteiden läheisyyteen. Ilmasta katsoen mikään ei ole muuttunut, luolastojen ja bunkkereiden päällä kasvaa puita, pensaita ja niiden päällä olevat kiviröykkiöt ovat todellisuudessa hyvin usein styroksia. Jokaisessa asemassa on AT-Sagger (Anti-Tank) ohjuksia, Katjushoja ja Qassameita, tienvarsipommeja, SAM-ohjuksia ja miinoja.

Maasto on vaikeakulkuista, huippunykyaikainen Merkawa-tankki on siellä lähes käyttökelvoton, sillä kaikki tiet ovat miinoitetut. Helikoptereita ei myöskään voi käyttää, sillä ne on helppo ampua alas olalta kannettavalla SAM Stingerillä tai Strelalla, joita kumpiakin bollareilla on käytössään riittävästi. Asetelmat oli rakennettu sotilaallisesti juuri näin, Iran ja Syyria olivat oppineet Israelin taktiikasta juuri niin paljon että tavallaan ”pakottivat” sen toimimaan tällä ainoalla tavalla jota se nyt käyttää, - pommittamalla maaleja heti kun ne ovat paljastuneet. Se puolestaan ei tapahdu ennen kuin ohjus tai raketti on laukaistu. Alueella operoi myöskin IDF:n erikoisjoukkoja, mutta niitä vastaan oli osattu varautua myöskin ja IDF on kärsinyt kymmenien sotilaiden tappiot taitavasti järjestetyissä väijytyksissä. Siitäkin huolimatta Israel on kyennyt tuhoamaan suuren osan Hizbollahin tärkeistä komentokeskuksista ja ase- ja ammusvarikoista, tosin paljolta ilma-aseen avulla. Sotilaat pyysivätkin puolustuskomitealta lisää maajoukkoja, mutta se katsottiin poliittisesti epäviisaaksi, ja niinpä Israel joutunee turvautumaan edelleenkin siihen ainoaan joka sille on jätetty mahdolliseksi, pommituslentoihin. Ne puolestaan ovat median silmätikkuna ja jatkossa Israel joutuu yhä enemmän maailman sylkykupiksi sodassa jota se ei ole aloittanut.

Israelin maailmankuulu tiedustelupalvelu, niin sotilastiedustelu AMAN, kuin ulkomaantiedustelupalvelu Mossad, ovat kumpikin tahollaan jossain määrin epäonnistuneet. Ne olivat tietoisia että Hizbollahilla on etelä-Libanonissa noin 12.000 ohjusta ja rakettia, Katjushoja, Qassameita, Raad 1, Raad 2, Fajr 3 ja 4 sarjan ohjuksia, sekä iranilaisia Zelzal-2 ja 3 taktisia ohjuksia. Varastossa on yli 300 tällaista ohjusta, joiden kantama on 50-150 km, sekä noin 20 Zelzal-ohjusta, kantama yli 200 km. Raketteja on vieläkin useita tuhansia. Kysymys kuuluukin miksi näitä asemia ei tuhottu aikaisemmin, sillä kaikki ne sijaitsevat Israelin vastaisella rajavyöhykkeellä ja on siis suunnattu suoraan sitä vastaan. Eräs vastaus on se, että paikalle oli tuotu UNIFIL-joukkoja valvomaan ettei tällaista pääse tapahtumaan. No, UNIFIL on yhtä kuin YK, aseeton ja hampaaton paperitiikeri, eikä aseistetuilla YK-joukoilla ollut mitään mahdollisuutta estää Hizbollahia aseistautumasta sinne mihin halusikin. Samoin YK:n tarkkailijat, he olivat aseistautumattomia, jota myös YK-joukot voisivat aivan hyvin olla, sillä ne saavat pakon edessä vain puolustautua, ts niin kauan kuin heitä vastaan ei hyökätä aseellisesti, he eivät voi oikeastaan tehdä yhtään mitään.

Hizbollah oli kaivautunut asemiin aivan YK-joukkojen viereen, niin oli myös surullisessa Al-Khiamin tarkkailuaseman kohdalla. Hizbollahin asemat olivat YK;n aseman molemmin puolin ja niistä myös sekä tulitettiin maajoukkoja että ammuttiin raketteja Israelin puolelle. Isku on vahinko, sillä ei saavutettu mitään sotilaallista menestystä, joten on turha rinnastaa sitä mihinkään natsi-ajan tapahtumaan kuten erään kotimaisen suurpuolueen nuorisojärjestön viisaat olivat ehtineet tehdä.
Myös tiedustelun puolella islamistit ovat edistyneet. Israelin puolella on useita satoja arabeja joiden tehtävä on kartoittaa tärkeitä sotilaallisia kohteita ja sillanpääasemia, vakoilu ei siis ole Israelin yksinoikeus. Kartoitusta ja tiedustelua on tapahtunut ainakin kuuden vuoden ajan, eli siitä asti kun etelä-Libanonin turvallisuusvyöhyke luovutettiin Libanonille – lue: Hizbollahille.

Sota on sotaa, sekä Libanon että Israel on vedetty mukaan siihen ja viattomat joutuvat jälleen kärsimään, kummallakin puolella. Tähän mennessä Israeliin on ammuttu noin 2500 erilaista rakettia tai mini-ohjusta, niiden seurauksena yli 50 ihmistä on kuollut ja satoja loukkaantunut. Libanonissa kuolleiksi ilmoitetaan, siis maan viranomaisten ja Hizbollahin toimesta, noin 600 ja tuhansia loukkaantuneita. Eräiden tarkkailijoiden mukaan bollarit käyttävät näissä luvuissa tunnettua arafatilaista taktiikkaa, kuolleet lasketaan useaan kertaan, ja niin luvut pysyvät korkeina. Se ei poista tietenkään itse perusasiaa, satoja on joka tapauksessa jo menehtynyt tämän järjettömyyden seurauksena.
Sota olisi voitu välttää, mikäli Iran ja Syyria eivät olisi aseistaneet Hizbollahia ja luoneet sille edellytykset toimia. Sota olisi voitu välttää mikäli Hamas olisi pysynyt nahoissaan ja jäänyt iloitsemaan Gazan kaistan omistusoikeudestaan. Sota olisi voitu välttää mikäli Iranin ajatollien uskonnollinen pakkomielle ei olisi suuntautunut hankkimaan itselleen ydinasetta ja ilmoittamaan että Israel tulisi pyyhkiä pois maailman kartalta.

Teheranissa valtaa pitävät ajatollat ovat antaneet Hassan Nasrallahille luvan laukaista Zelzal-2 ohjuksen, sehän yltää akselille Tel Aviv-Jerusalem. Siinä on kuitenkin ongelma ja sen kimpussa Israel on jatkuvasti. Ohjus on noin 8,50 metriä pitkä ja painaa laukaisuhetkellä noin 3,5 tonnia. Sen räjähdekärki on noin 600kg, ja se vaatii rekka-auton sitä liikuttelemaan ja raskaan laukaisualustan. Hizbollahilla ei ole kuin 20-30 laukaisualustaa, ohjuksia toki saman verran, mutta niiden asentaminen laukaisukuntoon vie aikansa eikä niitä kyetä naamioimaan kuten pienempiä raketteja. Israelin ilmavoimat tekee jatkuvia lentoja, tiedustelukoneet tarkkailevat koko ajan kaikkia mahdollisia kuljetuksia ja IAF tuhoaa sitä mukaa kaikki epäilyttävät sellaiset. Niinpä bollarit ovat naamioineet ase- ja ohjuskuljetuksiinsa elintarvikekuljetuksiin ja humanitääriseen apuun tarkoitettuja rekkoja. Ja taas kerran IAF saa syyt niskoilleen kun se on joutunut tuhoamaan näitä kuljetuksia.

Sen sijaan tämä sota tulee jatkumaan, aikanaan sille tosin saadaan jonkinasteinen välirauha, aselepo tai millä nimellä sitä sitten halutaankin kutsua. Israel joutuu nyt pakon edessä toimimaan siten että ainakaan lähivuosina ei Hizbollah tule olemaan sille uhka maan lähirajojen tuntumasta. Etelä-Libanonin puhdistaminen ei kuitenkaan poista itse ongelman ydintä, islamilaista tavoitetta tuhota Israel ja perustaa sinne jonkinlainen muhamettilainen yhdyskunta. Tavoite ei tule onnistumaan, mutta se ei tule estämään sitä, etteikö sellaista tulla jatkossakin yrittämään. Ongelman ratkaisu ei ole se, että bollarit ajetaan toimimaan Bekaan laaksosta käsin, ohjukset kehittyvät koko ajan, ja niiden kantomatka samoin. Nykyiset iranilaiset ohjukset eivät ole ohjattuja, ts ne toimivat ballistiikan lakien mukaan ja lentävät määrätyssä kaaressa niin pitkälle, korkealle kuin polttoainetta riittää. Mutta Israel on tiheään asuttu ja pieni maa. Kuusisataa kiloa räjähdettä tekee tuhoa missä vain ja Tel Avivin seutuun on lähes mahdotonta olla osumatta. Toivottavasti emme joudu todistamaan tämän tyyppistä mahdollisuutta todeksi, sillä sen jälkeen sota riistäytyy käsistä, eikä Israelilla ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata voimaan vielä kovemmalla voimalla.

Pekka Sartola