|
Tällaista kirjaa rukouksesta ei ole
milloinkaan aikaisemmin kirjoitettu. Tekijöiden omakohtaisen kokemuksen
ja kypsyyden tuloksena on syntynyt koskettava, opettava ja puhutteleva
teos joka johtaa lukijansa tuntemaan rukouksen voiman, tarkoituksen ja
sanoman kristityn elämässä. Miten Vanhan Testamentin patriarkat rukoilivat
– miten profeetat rukoilivat – miten apostolit rukoilivat ja mitä Vapahtajamme
itse opetti rukoilemisesta. Tämä kirja kuuluu jokaisen kristityn lukemistoon.
Timo Kallioniemi. Pitkän sotilasuran
loppuvuodet hän palveli YK:n rauhanturvatehtävissä Golanilla Israelissa
ja jäi eläkkeelle v.1993 majurina. Golanin aikoina hänen oma rukouselämänsä
koki heräämisen ja siellä syntyi myös päätös pukea sanoiksi ne kokemukset
ja ajatukset joita raamatullinen rukous oli hänen omassa elämässään nostanut
esille. Jo vuonna 1975 Timossa todettiin MS-tauti joka on jo vienyt hänet
pyörätuoliin mutta ei ole vienyt hänen rakkauttaan rukoukseen ja on sitä
kautta saanut syventää miehen hengellistä elämää ja uskoa iankaikkisen
elämän antajaan.
Matti Malmivaara. Tunnettua
Malmbergin – Malmivaaran pappissukua jo kuudennessa polvessa. Toimii Helsingin
Roihuvuoren seurakunnan kirkkoherrana. Rukous on hänen suvussaan ja perheessään
ollut itsestäänselvyys, kantava voima ja yhteydenpitoväline Kaikkivaltiaaseen
Jumalaan ja se on myös antanut voimaa ja vahvistanut uskoa niin elämän
arjen keskellä kuin palvelutehtävässäkin.
Kannen suunnittelu: Iiris Kallunki
Kannen Maalaus: N. Silverberg
Graafinen asu ja taitto: Iiris Kallunki
Paino ja sidonta: Gummerus Kirjapaino
Oy, Jyväskylä 2002
Sidottu 240 s.
ISBN 951-98817-2-7
Tarjous 18,00 €

|