| |
Se mistä media tänään
vaikenee – tämä kirja tuo valoon kaunistelematta.
Runsas kuvitus, dokumentit, kartat ja piirrokset tuovat lukijan silmien
eteen juutalaisvastaisuuden kuvan kaikessa kauheudessaan. Totuutena VALHE
puhuttaa ennennäkemättömällä suoruudellaan. Teoksessa
kymmeniä mustavalkokuvia ja 32 nelivärisivua sisältäen
mm. arabilehdissä julkaistuja antisemitistisiä piirroksia aivan
viime kuukausiltakin.
Teos tarkastelee juutalaisvastaisuuden historiallista totuutta sekä
uutta totuuden nimellä kulkevaa valhetta, että Holokausti olisikin
vain keksitty myytti ja kansanmurhat mielikuvituksen tuotetta. Mitä
on antisemitismi tai antijudaismi? Kuka tai mikä lopultakin on kaiken
sen takana? Juutalaisvastaisuus antiikin aikana – Euroopassa keskiajalla
– Venäjällä tsaarien aikana – natsivallan aikana
ja mitä se on tänään sekä arabimaissa että
ns. sivistyneissä länsimaissakin. Nyt myös mukana –
kuuden vuosikymmenen jälkeen – Siionin Vanhinten Pöytäkirjat,
ideologisten väärennöksien klassikko täydellisenä
koosteena. Kokonaisuudesta muodostuu kuva joka pelottaa, haastaa mutta
antaa myös toivoa.
Totuutena VALHE käsittelee muun muassa seuraavia
aiheita: Rotuteoriat, Ristiretket, Musta surma, Inkvisition aika, Pogromit,
Siionin Vanhinten Pöytäkirjat, Natsivallan aika, Tuntematon
Holokausti, Antijudaismi tänään, Aseina islam ja Koraani,
Pakolaiset – antisemitismin uhrit, Oppiaineena antisionismi, Ajankohtainen
Lähi-itä ym.
Kannen suunnittelu: Iiris Kallunki
/ Pekka Sartola
Graafinen asu ja taitto: Iiris Kallunki
Uutuus
Paino ja sidonta: Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä
Sidottu 416 s.
ISBN 951-98817-4-3
Ovh. 31,50 €

|